Voin muuten kertoa miten kävi kun menin muka henkselit paukkuen huijaamaan opiskelijaravintolan tätiä: se veti luonnollisesti pidemmän korren!
En ollu hoksannu kattoa kelan ateriatukikortin toiselle puolelle, olin lähinnä keskittyny ulkomaisen nimen muokkaamiseen tytön muotoon, ja eihän se sitten kelvannukaan ilman henkkaria, pankkikorttia, kirjastokorttia tai mitään muutakaan rinnakkaista korttia.
Ja koska näitä huijauksia on niin paljon, niin ei tullu missään tapauksessa kyseeseen, että mulle oltais annettu se alennus kun kerta oli vaan yks kortti. Perhana, sanon minä.
Maksoin siis 7,5 euroa maailman ripulin makuisimmasta kasviskeitosta, joka näytti aivan oksennukselta. Nyt oonki sitte loppuviikon syömättä, kun rahaa meni niin luvattoman paljon.
Hyvä minä, kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu.
perjantai 8. lokakuuta 2010
Turhia yrityksiä
Heippa,
viimeinen kuukausi on mennyt mun osalta siihen, että oon yrittäny luoda itelleni asiakassuhteita. Opiskelen viimeistä vuotta journalismia ammattikorkeakoulussa, ja suunnitelmani on (tai ainaki tähän asti oli) työskennellä freelance-toimittajana. Harmi vaan, etten oo ainoa joka on keksiny saman suunnitelman.
Aloitan tämän blogin, jotta mulla olis kanava, jonne purkaa sitä turhautumista, mikä aiheutuu kun kymmenes hyvä idea tällä viikolla saa vastaukseksi sen saman: "Idea on tosi hyvä, mutta ei juuri nyt sovi meille. Joudun siis sanomaan ei kiitos."
Tokitoki aloitteleva toimittaja joutuu kuulemaan kieltäviä vastauksia kerta toisensa jälkeen ennenko kunnolla tärppää. Täytyy vaan jaksaa yrittää, niin mulle on sanottu noin miljoona kertaa. Ja minähän jaksan, mutta johonki se turhautuminen vaan täytyy purkaa.
Aloitanki tän blogin näin perjantain kunniaksi kertomalla, miten mulla on menny tämä viikko.
Maanantaina heräsin iloisena uuteen viikkoon, aattelin, että tämä on nyt se viikko jolloin alkaa tapahtua. Heräsin aamulla kahdeksalta valmiina suunnittelemaan hyviä juttuideoita ja vastaanottamaan briiffejä. Tällä viikolla piti kuulua yhdestä lehdestä, tarvitsevatko he kehuttua ideaani. Sähköpostilaatikko oli kuitenkin tyhjä. Se veti aika hyvin pohjat parhaasta ja tapahtumaketjun käynnistävästä viikosta, mutta kokeilin kuitenkin kepillä jäätä lähettämällä sähköpostin harjoittelupaikkani ohjaajalle, josko hän viimein voisi briifata minut työhön, jonka harjoittelupaikkani lupasi minulle tarjota opinnäyteproduktiotani varten.
Tiistaina heräsin taas kahdeksalta kattomaan sähköpostit. Tyhjä. Luin loppupäivän lehtiä ja yritin kehitellä ideoita, kuljin paikasta toiseen lehtiö toisessa kädessä, kynä toisessa. Tiistaina tuli myös opintotuki, ja pääsin viimein maksamaan laskut, vuokran ja visalaskun. Loppukuulle jäikin sitten reilu sata euroa, mikä varmasti riittää hammasääkärilaskuun (NOT!) ja elämiseen.
Keskiviikkona sähköpostilaatikko oli yllättäen taas tyhjä. Masennuin niin että vietin päivän kalsarit jalassa, söin mahan täyteen suklaata ja makasin sohvalla katsoen nelosen netti-tvstä Dancea. Kun se loppui, vajosin niin alas että katsoin myös yhen jakson miljonääriäitejä. Se oli aivan järkyttävää ripulia.
Torstaina, no ei tarvitse varmaan sanoa, että sähköpostissa ei ollut yhtään mitään. Postissa tuli kuitenkin harjoittelupaikkani, suomalaisen aikakauslehden uusin numero. Sain aika hyvän bitch slapin naamalle kun huomasin lukijoiden palautteiden joukossa olevan palautteen, joka korjasi edellisessä lehdessä julkaistun juttuni asiavirheen. Palautteen vieressä seisoi pikkuiselle palstalle kirjoitettu oikaisu, jossa oikaistiin myöskin meikäläisen tekemää, edellisessä lehdessä julkaistua juttua. Vajosin kellariin, päätin etten enää ikinä ota yhteyttä ko. lehteen, päätin myös vaihtaa alaa sillä neljän vuoden koulutus ei selvästikään ole ollut tarpeeksi kouluttamaan minusta hyvää toimittajaa. Illan päätteeksi päätin lähteä vielä ottamaan turpaan.
Nyt, perjantaina heräsin taas kahdeksalta, siivosin ja uskaltauduin pikkuhiljaa hivuttautua sähköpostin likelle. No, nyt se ei ollut enää tyhjä, ja onneksi siellä ei ollut mitään viestiä harjoittelupaikastani. Päätoimitan harrasteliittoni lehteä (ilmaiseksi, luonnollisesti), ja olin edellisessä viestissä kysynyt pj:ltä, josko mulle voisi alkaa maksaa työstä palkkaa, kun kerran mainostuloja on tulossa sen verran reilusti, että budjetista jää jotain jäljelle. Luonnollisesti mun tekemät budjettilaskelmat haukuttiin vääriksi (onneksi se ei oo mun homma!), ja todettiin että liitolla ei todellakaan ole varaa maksaa mulle minkäänlaista korvausta työstä. Tämän iloisen perhetapahtuman jatkoksi ajattelin mennä opiskelijaravintolaan syömään poikaystäväni kelan ateriatukikortilla, sillä jostain syystä en saa tilattua itselleni uutta lukuvuositarraa, vaikka olen edelleen kirjoilla koulussa (ainaki viimeksi kun tarkistin). Katsotaan, jäänkö kiinni.
Ihanaa viikonloppua meikäläiselle, toivottavasti maanantai tois jotain hyvää tullessaan ens kerralla.
viimeinen kuukausi on mennyt mun osalta siihen, että oon yrittäny luoda itelleni asiakassuhteita. Opiskelen viimeistä vuotta journalismia ammattikorkeakoulussa, ja suunnitelmani on (tai ainaki tähän asti oli) työskennellä freelance-toimittajana. Harmi vaan, etten oo ainoa joka on keksiny saman suunnitelman.
Aloitan tämän blogin, jotta mulla olis kanava, jonne purkaa sitä turhautumista, mikä aiheutuu kun kymmenes hyvä idea tällä viikolla saa vastaukseksi sen saman: "Idea on tosi hyvä, mutta ei juuri nyt sovi meille. Joudun siis sanomaan ei kiitos."
Tokitoki aloitteleva toimittaja joutuu kuulemaan kieltäviä vastauksia kerta toisensa jälkeen ennenko kunnolla tärppää. Täytyy vaan jaksaa yrittää, niin mulle on sanottu noin miljoona kertaa. Ja minähän jaksan, mutta johonki se turhautuminen vaan täytyy purkaa.
Aloitanki tän blogin näin perjantain kunniaksi kertomalla, miten mulla on menny tämä viikko.
Maanantaina heräsin iloisena uuteen viikkoon, aattelin, että tämä on nyt se viikko jolloin alkaa tapahtua. Heräsin aamulla kahdeksalta valmiina suunnittelemaan hyviä juttuideoita ja vastaanottamaan briiffejä. Tällä viikolla piti kuulua yhdestä lehdestä, tarvitsevatko he kehuttua ideaani. Sähköpostilaatikko oli kuitenkin tyhjä. Se veti aika hyvin pohjat parhaasta ja tapahtumaketjun käynnistävästä viikosta, mutta kokeilin kuitenkin kepillä jäätä lähettämällä sähköpostin harjoittelupaikkani ohjaajalle, josko hän viimein voisi briifata minut työhön, jonka harjoittelupaikkani lupasi minulle tarjota opinnäyteproduktiotani varten.
Tiistaina heräsin taas kahdeksalta kattomaan sähköpostit. Tyhjä. Luin loppupäivän lehtiä ja yritin kehitellä ideoita, kuljin paikasta toiseen lehtiö toisessa kädessä, kynä toisessa. Tiistaina tuli myös opintotuki, ja pääsin viimein maksamaan laskut, vuokran ja visalaskun. Loppukuulle jäikin sitten reilu sata euroa, mikä varmasti riittää hammasääkärilaskuun (NOT!) ja elämiseen.
Keskiviikkona sähköpostilaatikko oli yllättäen taas tyhjä. Masennuin niin että vietin päivän kalsarit jalassa, söin mahan täyteen suklaata ja makasin sohvalla katsoen nelosen netti-tvstä Dancea. Kun se loppui, vajosin niin alas että katsoin myös yhen jakson miljonääriäitejä. Se oli aivan järkyttävää ripulia.
Torstaina, no ei tarvitse varmaan sanoa, että sähköpostissa ei ollut yhtään mitään. Postissa tuli kuitenkin harjoittelupaikkani, suomalaisen aikakauslehden uusin numero. Sain aika hyvän bitch slapin naamalle kun huomasin lukijoiden palautteiden joukossa olevan palautteen, joka korjasi edellisessä lehdessä julkaistun juttuni asiavirheen. Palautteen vieressä seisoi pikkuiselle palstalle kirjoitettu oikaisu, jossa oikaistiin myöskin meikäläisen tekemää, edellisessä lehdessä julkaistua juttua. Vajosin kellariin, päätin etten enää ikinä ota yhteyttä ko. lehteen, päätin myös vaihtaa alaa sillä neljän vuoden koulutus ei selvästikään ole ollut tarpeeksi kouluttamaan minusta hyvää toimittajaa. Illan päätteeksi päätin lähteä vielä ottamaan turpaan.
Nyt, perjantaina heräsin taas kahdeksalta, siivosin ja uskaltauduin pikkuhiljaa hivuttautua sähköpostin likelle. No, nyt se ei ollut enää tyhjä, ja onneksi siellä ei ollut mitään viestiä harjoittelupaikastani. Päätoimitan harrasteliittoni lehteä (ilmaiseksi, luonnollisesti), ja olin edellisessä viestissä kysynyt pj:ltä, josko mulle voisi alkaa maksaa työstä palkkaa, kun kerran mainostuloja on tulossa sen verran reilusti, että budjetista jää jotain jäljelle. Luonnollisesti mun tekemät budjettilaskelmat haukuttiin vääriksi (onneksi se ei oo mun homma!), ja todettiin että liitolla ei todellakaan ole varaa maksaa mulle minkäänlaista korvausta työstä. Tämän iloisen perhetapahtuman jatkoksi ajattelin mennä opiskelijaravintolaan syömään poikaystäväni kelan ateriatukikortilla, sillä jostain syystä en saa tilattua itselleni uutta lukuvuositarraa, vaikka olen edelleen kirjoilla koulussa (ainaki viimeksi kun tarkistin). Katsotaan, jäänkö kiinni.
Ihanaa viikonloppua meikäläiselle, toivottavasti maanantai tois jotain hyvää tullessaan ens kerralla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)